Näkökulmia

Hyvää Roosakuukautta!

Kuten todella monet ovat huomanneet, nyt vietetään Roosa nauha kuukautta. Siltä ei voi oikeastaan välttyä, sillä joka mediasta tuupataan Roosaa ulos muodossa jos toisessa. Lehdet kääriytyvät vaaleanpunaisiin sävyihin, julkkikset promoavat rintasyövän ehkäisyn puolesta ja milloin minkäkin keskusteluohjelman terapiasohvalla istuu rintasyövän läpikäynyt henkilö.

Mutta eihän siinä mitään väärä ole. Onhan se hienoa, että rintasyövän ehkäisemiseksi päädytään tällaiseen kansannousuun, ostetaan kilometri kaupalla roosaa nauhaa ja koko kuu on "omistettu" meille, joita rintasyöpä on koskettanut tavalla tai toisella. Ja ennen kaikkea, parasta on se, että Roosa nauhan keräykset menevät suomalaisen rintasyöpätutkimuksen ja -työn hyväksi. 

Törmäsin tällä viikolla tällaiseen blogikirjoitukseen. Pidin kirjoituksesta ja etenkin Angelon kuvista kauniista vaimostaan. Tässä kuussa, olen itsekin miettinyt, että mikä pointti tällä nykyään oikein on ihmisten elämässä. Unohtuuko kaiken tämän materialismin keskellä se, mihin näitä rahoja oikein kerätään ja miksi? Voit ostaa roosan väreissä juustohöylää, saksia, juomalaseja, vessapaperia, muroja, maljakoita, UGG-kenkiä, puhelimia, silityslautoja, siivoustuotteita, teippikoneita, lumilapioita, alusvaatteita, Roosa nauha salaattia jne jne jne. Oikeastaan välillä ei voi kuin ihmetellä, että onko kyse todella rintasyövän eteen tehtävästä työstä vaiko bisneksestä?

Näitä tuotteita selatessa en voi olla ajattelematta seuraavia kysymyksiä. Unohtuuko se, keitä nämä naiset ja miehet ovat joita diagnoosi koskettaa? Unohtuuko se, että kyse on kuitenkin syövästä, johon meistä jokainen saattaa menehtyä? Unohtuuko se, että syöpähoidot ovat rankkoja ja niistä koituu lukuisia sivuoireita ne läpikäyneille vielä vuosienkin päästä? Tiedetäänkö edes, että rintasyöpä ei ole vain kevyehkö sairaus, josta pääsee melko helposti eroon pikkuruisella kirurgisella toimenpiteellä, jonka jälkeen voi vain kääriytyä pinkkiin ja antaa haastatteluita kärsimyksen jalostamisesta, elämän tarkoituksen löytymisestä ja siitä, miten luonto näyttää nyt paljon värikkäämmältä kuin aiemmin? Tiedetäänkö, että vaikka 98% sairastuneista on elossa 5 vuoden kuluttua, niin on suuri joukko niitä, joilla sairaus uusiutuu tai leviää tuon maagisen 5 vuoden jälkeen?

Rintasyövän yhteydessä kuulee usein puhuttavan mediaseksikkyydestä. Joku voi esimerkiksi ajatella näin: "Minusta on ikävää, ettei voida puhua syövistä yleisesti ja tukea niiden vastaista taistelua yleisesti, yhteisesti. Rintasyöpä ei ole ainoa syöpä, mutta se on ainoa joka on mediaseksikäs. Kaikki haluavat lahjoittaa Roosa nauhalle koska se on trendikästä. Samaan aikaan on potilaita ja omaisia jotka taistelevat muita syöpiä vastaan - yksin." Ymmärrän täysin kyseisen kirjoittajan ajatuksen. Onhan se totta, että rintasyöpä on eniten mediassa oleva syöpä. Se on sitä enimmäkseen siksi, että se koskettaa suoraan vuosittain yli 4900 suomalaista naista ja välillisesti kymmeniä tuhansia. Mutta miksi ihmeessä juuri rintasyöpä on mediaseksikäs ja pysyy otsikoissa? Varmaan osin siksi, että Roosa nauha on tehnyt vuosia merkittävää ja näkyvää työtä sen eteen ja Pink Ribbon on ympäri maailmaa tunnettu "brändi".

Mediassa puhutaan aiheesta usein mielestäni melko kevyesti. Ei juurikaan puhuta uusiutuneista tapauksista, ei kroonisesti sairastavista eikä meistä nuorena sairastuneista. Ei kerrota siitä, mitä kaikkea tähän sairauteen liittyy. Mitä liittyy siihen, kun saa kemoterapiaa, sädehoitoa ja mitä niiden jälkeen tapahtuu. Ei puhuta psyykeen kestävyydestä eikä siitä, miltä tuntuu olla lopun ikäänsä leimaa kantava terveydenhuollon rasite. Ei puhuta hoitojen aiheuttamasta lapsettomuuden riskistä. Ei puhuta pelosta, yksinäisyydestä ja elämisestä varjoissa. Ei puhuta lymfaturvotuksesta. Halusin tai en, olen ikuinen syöpäpotilas. Ja voin kertoa, että siinä ei ole mitään mediaseksikästä.

Roosakuukausi antaa meille kaikille mahdollisuuden osallistua tavalla tai toisella rintasyöpään liittyviin tapahtumiin. Voi pukeutua pinkkiin, hölkätä, kävellä, jumpata, zumpata, lahjoittaa, ostaa, myydä, vaihtaa, lähes mitä vaan. Minä voin vain toivoa, että se ydin ja olennainen on se mitä zumbaajalle ja lahjoittajalle jää mieleen. Se olennainen pitäisi olla se, että ihan jokainen meistä on riskissä sairastua ja sen vuoksi ihan jokaisen meistä, tulisi ne rinnat tutkia jokainen kuukausi.

Syy siihen, miksi itse olen ollut mukana erilaisissa projekteissa, on rintasyöpä tietoisuuden lisääminen niiden avulla. Minä veikkaan ja toivon, että jokainen, joka lukee lehdestä tarinani tai katselee sairastuneiden kuvia, tutkii rintansa vastedes säännöllisesti. Minä veikkaan, että tarinat ja valokuvat jättävät pysyvämmän jäljen mieliin, kuin se takin liepeessä roikkuva satiininauha. Minä uskon, että ne pysäyttävät ja raottavat sitä verhoa, minkä taakse ei sen kaiken niin sanotun mediaseksikkyyden lomasta voi nähdä. Minä myös uskon, että useampien nuorten naisten tietoisuus rintasyövästä kasvaa.


Kaikesta "mediaseksikkyydestä" huolimatta, on suuri joukko sairastuneita, jotka kokevat olevansa asian kanssa yksin. Ja yksin ei kenenkään tulisi olla. Asian tuomisesta tietoisuuteen on se hyöty, että tuodaan lähemmäksi se vertaisuuden mahdollisuus mahdollisimman monelle. Että meitä on muitakin ja me tuemme toisiamme kukin omalla tavallamme.
Jotta satiininen Roosa nauha ei kärsi postauksestani inflaatiota, niin kerrottakoon, että löytyy niitä minultakin kolme - tietenkin. Toiset takeista ja toinen laukusta. Kolmen vuoden mallit, mutta ei trendikkyyden vaan hyvän tarkoituksen vuoksi. Kiitos kaikille tavalla tai toisella rintasyöpätyön tukemiseen osallistuneille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti